perjantai 6. lokakuuta 2017
Välittäjälle jättirapsut
Mahti-Ahti on ollut pitkällä sapaattivapaalla teroittamassa kynäänsä. Pahoittelut tästä kaikille postausta odottaneille lukijoille.
ooooo
Se, että kiinteistönvälittäjät lupaavat toimeksiannon ja välityspalkkion toivossa tähdet ja kuun taivaalta toimeksiantajille, on arkea pääkaupunkiseudun asuntomarkkinoilla.
Se, että välittäjät ottavat ja saavat asuntoja pilkkahinnalla myyntiin, on harvinaisempaa, mutta ei suinkaan tavatonta. Mahti-Ahti tietää kymmeniä tapauksia, joissa pienen palkkion perässä juossut toimeksiantaja on kärsinyt tuhansien tai kymmenientuhansien tappion myyntiprosessissa.
Markan mies on tehnyt viiden markan vahingon. Tonnilla tai kahdella palvelujaan tarjonnut välittäjä on junaillut salamannopeasti kaupat, jotka ovat jälkikäteen katsottuna toteutuneet selvästi alle markkinahintojen.
ooooo
Pilkkahintaan myynnin toteennäyttäminen on vaikeaa ja harvoin näitä juttuja viedään oikeusistuimiin. Markka-aikaan asuntonsa ostanut, nykyisestä hintatasosta ymmärtämätön iäkäs toimeksiantaja tai yleensä hänen omaisensa jäävät nuolemaan näppejään ja kiroavat hammasta purren epäonnistunutta välittäjävalintaa.
ooooo
Välittäjällä ja hänen työnantajallaan on silti vastuunsa ja kaikki välittäjät eivät pääse livahtamaan ongelmatilanteesta kuin koira veräjästä.
Pikkulinnut ovat visertäneet Mahti-Ahtille Helsingin Hovioikeuden viime viikolla tekemästä ratkaisusta. Iso, pankkisidonnainen välitysketju on tuomittu korvaamaan iäkkäälle toimeksiantajalle 250.000 euroa Helsingin ydinkeskustassa primealueella sijainneen toimistokiinteistön myynnistä alihintaan.
ooooo
Kaupat sikahalvalla junaillut välittäjät otti heti asian tultua julki hatkat pankkisidonnaisesta ketjusta ja lähti kohti uusia seikkailuja toiseen ketjuun.
Paskakasa ja jättilasku välittäjän ammattitaidottomasta sekoilusta jäi työnantajan hoidettavaksi. Se ei kylläkään ole mitenkään tavatonta välitysalalla. Ongelmien kertyessä huonosti hoidetuista kaupoista vaihdetaan työnantajaa ja aloitetaan alusta puhtaalta pöydältä. Vuoden, kahden välein työnantajaa vaihtava välittäjä onkin tästä syystä huono valinta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti