maanantai 3. marraskuuta 2014

Kenen riveissä seisot Häkkinen?





Mahti-Ahtin mielestä nykyisessä haastavassa tilanteessa kiinteistönvälittäjien olisi korkea aika järjestäytyä ja perustaa itselleen oma edunvalvontaorganisaatio.

Alan puhemiehenä pidetty SKVL (Suomen Kiinteistönvälittäjienliitto ry) on välitysalan EK, työnantajien edunvalvoja. SKVL ei missään tapauksessa ole työmuurahaisten - rivivälittäjien - puolestapuhuja.

                                                              ooooo

Suomalaisista kiinteistönvälittäjista pienehkö osa kuuluu nykyisin jäsenenä Myynnin ja markkinoinnin (SMKJ) ammattilaisiin. Ammattiliiton toiminnanjohtaja Juha Häkkinen pureutui aamun Kauppalehdessä välitysalan alihankintayrittäjyyteen. Mahti-Ahti päätti julkaista kannanoton kommenttien kera sellaisenaan blogissaan.

Mahti-Ahtille jäi jutun luettuaan epäselväksi kenen riveissä toiminnanjohtaja Häkkinen oikein seisoo? Onko hän verottajan kanssa samaa mieltä asioista, vai onko hänen sympatiat enemmän palkkatyöstä yrittäjän ohrakkaiselle polulle uskaltautuneiden välittäjien puolella.

                                                             ooooo

Toiminnanjohtaja Häkkinen kirjoittaa:

"Kaikenlaiseen "kikkailuun" tuleekin puuttua. Mistä muusta on kysymys, kun oikean yrittäjyyden ja puhtaan palkansaajan aseman väliin muodostuu uusi status, joka kyllä vähentää näennäisesti verorasitusta, mutta pahimmillaan vaikuttaa vaikkapa sosiaaliturvan saamiseen ja sen perustana olevan palkkatulon laskemiseen."

Haloo toiminnanjohta Häkkinen, luuletko tosiaan kiinteistönvälittäjiä niin urpoiksi, että he eivät ymmärrä sitä, että itsenäisiksi yrittäjiksi ryhtyessään he luopuvansa suurinpiiretin kaikesta yhteiskunnan tarjoamasta monisäikeisestä sosiaaliturvasta.

Mahti-Ahtin välittäjäkaveri sai hiljattain tarpeeseen yrittämisestä ja pisti yhden miehen välittäjäfirman pillit pussiin. Työvoimatoimistossa hänelle sitten kerrottiin, että ex-yrittäjien kohdalla karenssiaika työttömyyskorvauksien maksamiselle on vaivaiset 18 kuukautta. Lakki kouraan ja sossuun.

Millä lailla tämä "uusi status" sitten Häkkisen kuvaamalla tavalla näennäisesti vähentää verorasitusta? Mitä tuossa lauseessa tarkoitetaan sanalla "näennäisesti"? Onko kysymys jonkinlaisesta virtuaalirahasta? Onko Häkkisen mielestä omasta yrityksestä palkkaa nostavan välittäjäyrittäjän veroprosentti pienempi kuin samasta työstä saman palkan Kiinteistömaailmasta nostavan välittäjän veroprosentti?  

Voisiko joku näyttää Mahti-Ahtille paperilla, millaisesta verokikkailusta näissä uusissa malleissa on kysymys?
Onko kysymys veronkierrosta?

Kenen laariin nyt käytävä verottajan toimesta (pankkisidonnaisten välitysketjujen masinoima) käynnistynyt  julkinen keskustelu sataa? Yhteiskunnan veropussiin ei kerry senttiäkään enempää, mutta yrittäjinä tyrmätyiksi tulleille huippuvälittäjille löytyisi siipirikkoinakin töitä elättämään henkitoreissa olevien isojen ketjujen keskusorganisaatioita.

                                                          



                                                          



  
  

                                          

perjantai 31. lokakuuta 2014

Välittäjät ovat lampaita

Julkisessa keskustelussa - televisiossa, radiossa, sosiaalisessa mediassa ja lehtien mielipidesivuilla -   kiinteistönvälittäjät kuvataan häikäilemättömän koviksi, tunteettomiksi ja rahanahneiksi liikenaisiksi ja -miehiksi. Kansa sen tuntuu tietävän: välittäjät ovat aina ensimmäisenä kupilla.

                                                                         ooooo

Mahti-Ahti on tästä asiasta totaalisesti eri mieltä. Mahti-Ahtin mielestä kiinteistönvälittäjät ovat surkeita lampaita, jotka kerta toisensa jälkeen vastaanpanematta suostuvat kiltisti työnantajien (ja asuntomarkkinoiden) kerittäviksi, kynittäviksi.

                                                                         ooooo

Kiinteistönvälittäjien pehmeys tuli jälleen kerran todistetuksi kun iso välitysketju syksyllä puolitti palkkionsa.

Palkkioiden alentamisessa ei sinänsä olisi ollut mitään väärää ellei samassa rytäkässä olisi leikattu kymmeniä prosenttia välittäjien palkasta. Ratkaisun seurauksena ketjun rivivälittäjän palkka esimerkiksi 100.000 euron yksiön myynnistä putosi silmänräpäyksessä 1000 eurosta (välityspalkkio 4%, provisio-osuus palkkiosta 25%) 499,75 euroon (välityspalkkio 1.99%, provisio-osuus 25%).

Päämäärä pyhitti keinot. Välittäjien vyötä kiristettiin, jotta vuosikausia laskenut markkinaosuus saataisiin nousuun.
                                                                        
                                                                        ooooo

Mahti-Ahti on mielenkiinnolla seurannut tätä historiallisestikin merkittävää prosessia. Mahti-Ahtin mieltä on kovasti askarruttanut se, kuinka suurella porukalla tästä isosta ja kauaskantoisesta ratkaisusta päätettiin. Saiko jokainen, jonka tilipussissa ratkaisu tuntui, sanoa painavan sanansa asiaan?

Ratkaisu lienee kypsynyt todella pienessä piirissä, sillä valtaosalle välittäjistä - jopa ketjun omille - vanhan, vahvan brändin luisuminen halpaketjuksi tuli suurena shokkina.

Ihmeellisintä on se, ettei asiasta syntynyt juuri minkäänlaista polemiikkia. Prosessi toteutettiin kaikessa hiljaisuudessa. Välittäjälauma suostui kiltisti kerittäväksi. 
 
Mahti-Ahtille tuli kylmä hiki otsalle miettiessään sitä, millainen ay-sota Suomessa olisi syntynyt, jos toisessa ääripäässä olevien ahtaajien työnantaja olisi ilmoittanut yksipuolisesti puolittavansa palkat vientiteollisuuden kilpailukyvyn parantamiseksi.

Suomi olisi pysähtynyt sillä sekunnilla.   
                                                                         ooooo

Kuka sitten Suomessa ajaa kiinteistönvälittäjien asiaa? Kuka neuvottelee alalle työsopimukset? Oikea vastaus kysymykseen on "ei kukaan".

Mahti-Ahtin mielestä on käsittämätöntä, ettei 3000-4000 kiinteistönvälittäjällä ole minkäänlaista omaa edunvalvontajärjestöä, pouolestapuhujaa.

Aika moni kuvittelee, että Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto ry (SKVL) ajaa välittäjien asiaa. Se ei pidä paikkaansa.  SKVL on kiinteistönvälitysalan yrittäjien palvelu- ja edunvalvontajärjestö. Liitto toimii yhdyssiteenä välitysalan yrityksille, ei rivivälittäjille. Ne, jotka kuvittelevat, että SKVL olisi huolissaan rivivälittäjiensa leivästä, uskokoon samaan hengenvetoon, että EK on työmiehen paras ystävä.

                                                                       oooooo

Välitysalalla eletään nyt vaikeita aikoja. Tulevasta talvesta ja ensi kesästä selviytyvät vain sitkeimmät sissit.

Voisiko vuosituhannen pahimmasta asuntokaupan lamasta olla jotain iloa, hyötyä alalle? Voisiko takaiskujen ja pettymysten syövereistä löytyä eväät kiinteistönvälittäjien rajat ylittävälle yhteistyölle?      

Kauneimmat timantit syntyvät vaikeissa ääriolosuhteissa.                                                               

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Kiitos, Pete Pokkinen

Mahti-Ahtille koitti joulu keskellä kesää.

                                                            ooooo

Mahti-Ahti sai mielipiteilleen taustatukea ylimmältä mahdolliselta taholta, kun pääministeri Alexander Stubbin lehdistösuhteista vastaava Pete Pokkinen twiittasi perjantaina:

"Mielenkiintoista seurata, kuinka Vuokraturva saa aika kritiikittömästi tietojaan läpi asiantuntijaroolissa mediaan. Hyvää bisnestä firmalta."-Pete Pokkinen

                                                              ooooo 

Mahti-Ahtin blogin lukijat tietävät, että Mahti-Ahti on kyllästymiseen asti kauhistellut sitä, kuinka Vuokraturva ja mummojen asuntoja polkuhintaan välittävä Myyntiturva saavat tekemisilleen kuukaudesta toiseen täysin kritiikitöntä julkisuutta suomalaisessa mediassa. Mahti-Ahti ymmärtää - muttei tokikaan hyväksy - kaupallisen median nöyristelyn. Huippuasiantuntijana usein julkisuudessa paistattelevan Timo Metsolan yhtiöt ovat tärkeä asiakas taloudellisessa kurjimuksessa painivalle printtimedialle ja siksi tässä tapauksessa tuntuu pitävän paikkansa vanha sananlasku "sen lauluja laulat, kenen leipää syöt".

                                                              ooooo

Veroeuroilla toimintansa rahoittavan Yleisradion Myyntiturva-nuoleskelu sen sijaan saa Mahti-Ahtin niskakarvat pystyyn. On todella pöyristyttävää, että joku onnistuu houkuttelemaan Kuningaskuluttaja -ohjelman vertailemaan täysin vertailukelvottomilla tilastoilla eri välitysliikkeiden saamia  myyntihintoja Helsingissä. Mahti-Ahtille tuli oksettava olo, kun Kuningaskuluttajan ns. ammattitoimittajat tekivät ohjelmansa päätteeksi keväällä rivien välistä luettuna seuraavan johtopäätöksen: Myyntiturvan asiakkaana maksat pienimmän välityspalkkion ja saat parhaan neliöhinnat asunnostasi Helsingissä".  

                                                            ooooo

Mahti-Ahtin mielestä kevään Kuningaskuluttaja oli kaikkien aikojen kusetus välitysalalla. Ohjelma ja sen sisältö tulisi käsitellä varoittavana esimerkkinä jossain kuluttajaohjelmassa. Myyntiturvan pienten palkkioiden hurmaavat toimittajat eivät osanneet lukea - tai eivät ainakaan halunneet ymmärtää - heille toimitettuja tilastoja toteutuneista kauppahinnoista. Myyntiturvalta vertailuun nousi pääosin Helsingin kantakaupungista myytyjen yksiöiden keskineliöhinnat, muilta välitysliikkeiltä vertailuun nousi kaikenlaisia asuntoja 20 neliön yksiöstä 200 neliön perheasuntoon eri kaupunginosista. Kuningaskuluttaja vertaili ohjelmassa kärjistetysti Myyntiturvan Meritullinkadulta myymän luksusyksiön neliöhintaa Kiinteistömaailman Kontulankaarelta myymään ison perheasunnon neliöhintaan.
                                                         
                                                             ooooo

Kiitos, Pete Pokkinen.Toivottavasti suomalainen media noteeraa pääministerin lehdistösuhteista vastaavan erityisasintuntijan kommentin ja pysähtyy edes joskus hetkeksi miettimään mitkä ovat Vuokraturvan tai Myyntiturvan motiivit julkisuuspelissä.

Mahti-Ahti uskaltaa väittää, että yleensä heillä on oma lehmä ojassa. Palataan asiaan esimerkkien kera myöhemmin syksyllä. 

                                                       


lauantai 3. toukokuuta 2014

Juttu myyntitykeistä huti

Mahti-Ahti on heräämässä talviunilta ja lueskeli ennen kevätaurinkoon lähtemistä uunituoretta Arvoasunto -lehteä.

                                                                       ooooo

Mahti-Ahti ei ole lehden tilaaja eikä Mahti-Ahtista näillä näkymin koskaan tulekaan lehden maksavaa lukijaa. Lehden linja näyttää myötäilevän vanhaa suomalaista sananlaskua "sen lauluja laulat kenen leipää syöt" (= mitä isompi ilmoitus lehdessä, sitä myönteisempi ja suurempi juttu yrityksestä ja sen omistajasta tai johtajasta).

                                                                        ooooo

Kevään numerossa lehti nosti taivaisiin viisi naisvälittäjää väittäen heitä Suomen menestyneimmiksi. Huhhuh, järkyttävää perseennuolemista. Kaksi listan naisista (HUOM:n Anna Toppinen ja Huoneistokeskuksen Kirsti Vilhunen) ovat oikeasti huippuvälittäjiä, loput neljä  (Nina Asteljoki, Maarit Pietarila, Lea Jakama ja Kaisa Liski) ovat duunareiden hiellä tai tv-palkkioilla kohtuullisen palkkapussin saaneita yrittäjiä. Lieneekö sattumaa, mutta näiden superosaajiksi nostettujen naisten yritykset ovat myös Arvoasunto -lehden suurimpia ilmoitusasiakkaita. Samaan joukkoon kuuluu Bulevardin Kiinteistömaailma, jonka nuorfesta venäläisestä miesvälittäjästä oli edellisessä numerossa näyttävä juttu.

                                                                        ooooo

Mahti-Ahti pohtiikin nyt kulkisiko menestys ja mainonta Arvoasunto -lehdessä kenties käsikädessä?

                                                                         ooooo

Mahti-Ahtin mielestä kaikki mitä lehteen printataan on totta, mutta missä Arvoasunto-lehden listalta ovat sellaiset kaikkien tuntemat ja kaikkien huipuiksi myöntämät naisvälittäjät Saija Hakola-Tikanoja ja Heidi Luumi? 

                                                                         ooooo

Arvoasunnot voisi seuraavaan numeroon samoin journalistisin kriteerein (= verotetut tulot 2012) tehdä jutun Suomen menestyneimmistä miesvälittäjistä vuonna. Listalta löytyisivät silloin mm.  Huoneistokeskuksen Risto Kyhälä, Kiinteistömaailman Tommi Rytkönen, Kiinteistömaailman Erkki Heikkilä ja Myyntiturvan Timo Metsola - miehet, joista kukaan ei välittänyt luultavasti ensimmäistäkään kauppaa vuonna 2012.  

tiistai 18. helmikuuta 2014

Ratkaisujen vuosi

Suomalaisilla välitysmarkkinoilla on tällä hetkellä käynnissä kaikkien aikojen eloonjäämiskamppailu. Ahtaimmilla ovat isot pankkisidonnaiset välitysketjut  OPKK, Kiinteistömaailma ja Huoneistokeskus. Niissä kuningatarpankin kaivaman kuopan päälle nousevan keon (=välitysliikke) rakentamiseen pestatut parhaat LKV-työläiset eivät enää jaksa / viitsi elättää keskushallinnon kuhnureita ja kuningattaria.
                                                                oooo
Suksi ei luista myöskään pienemmissä välitysyhdyskunnissa: Habitalla, Westhousilla, Open Marketilla, SKV:llä ja Aktialla on omat, isot murheena. Mahti-Ahti onkin melko varma siitä, että tänä vuonna välitysalalla tullaan näkemään isoja ruumiita.  
                                                                oooo
Suurten välitysliikkeiden murhe on se, että ruoho on oikeasti ollut aidan toisella puolella jo pitkään paljon vihreämpää. Huoneistokeskuksen, Kiinteistömaailman ja OPKK:n palkkausjärjestelmään -  kaikkien välittäjien tasapäistämiseen - tyytymättömät huippuvälittäjät ovat toinen toisensa jälkeen siirtyneet leveämmän leivän perään yksityisyrittäjiksi. Yritysten johto ei ole asiaa ymmärtänyt tai ei ainakaan ole onnistunut vastaamaan haasteeseen. Kilpailijat yllättivät heidät housut kintuissa.
                                                              oooo
Asuntokauppaa vuosikymmeniä sivusta seuranneen Mahti-Ahtin mielestä vain yhdellä strategialla menestytään ja tehdään hyvää tulosta nyky-Suomen välitysmarkkinoilla. Pitää kalastella miljoonien eurojen mainosbudjetilla ja todella pienellä välityspalkkiolla ahneiden ja tietämättömien ihmisten asuntoja myyntiin ja myydä ne sitten nopeasti ilman julkista markkinointia alihintaan omille sijoitusyhtiöille tai kavereille.
                                                              oooo
Miten asuntomarkkinoilla meni tammikuussa 2014? Mahti-Ahti paljastaa Helsingin luvut: tänä vuonna tammikuussa tehtiin 525 kauppaa, vuosi sitten tammikuussa lyötiin kättä päälle 568 kertaa, 2012 skoolattiin 621 kaupalle ja 2011 peräti 685 kertaa. Kolmessa vuodessa kauppojen määrästä on lähtenyt neljännes.




tiistai 4. helmikuuta 2014

LKV on valttia

Älykkäimmät Mahti-Ahtin kommentteja kaivanneista lukijoista ovat arvanneet syyn pitkään hiljaiseloon: Mahti-Ahti on loistavana kauppamiehenä onnistunut neuvottelemaan itselleen samanlaiset palkalliset lomaedut kuin kansanedustajat. Arki on nyt sitten pitkän joululoman jälkeen koittanut kansanedustajille ja 10 kiloa pulskistuneelle Mahti-Ahtille. Lomarusketus on kaunis, golftasoitus singlessä ja kynä pirullisen terävä. Blogivuoden 2014 avaukseksi Mahti-Ahti haluaa kommentoida suuresti arvostamansa Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Paunan viime viikolla Uudessa Suomessa julkaistua blogia.

http://asuntoneuvola.yritysblogi.fi/ari-pauna/yksinkertainen-neuvo-v-litt-j-n-valintaan-valitse-lkv-ykv-tai-aka-v-litt-j

 Asuntokauppaa aitopaikalta seuraava pankinjohtaja muistutti kuluttajia siitä, että välittäjää valittaessa LKV-kirjainyhdistelmä on iso valttikortti, todistus ammattitaidosta. Aiheeseen liittyen Mahti-Ahti kysyykin kevätkauden avaukseksi: Kuinka monen halpavälittäjä Myyntiturvan myyntiedustajan nimen perästä löytyi LKV tänään Oikotiellä julkaistuissa 105 myynti-ilmoituksessa? Mahti-Ahti vastaa: Ei yhdenkään, ainut LKV löytyy yhtiön nimestä. Mahti-Ahti pisti ilmoituksia selatessaan surullisena merkille, että puolta halpavälittäjän kohteista markkinoitiin yhä kesäisillä julkisivukuvilla. Halpa ja hyvä eivät kulje